Salmeskari Oy, perheyritys Ylihärmässä, on alihankintakoneistamo, joka tekee ajoneuvoihin moottorin osia sekä voimansiirto-, sähkö-, it- ja hydrauliikkateollisuuteen pääasiassa sorvauskeskuksilla valmistettuja pyörähdyskappaleita. Yrityksen viimeisimpänä investointina on kaksi Starin pitkäsorvia, jotka saapuivat vahvistamaan yrityksen tuotantoa alkuvuodesta.
Hypätään 60 vuotta ajassa taaksepäin vuoteen 1961. Sopimusvalmistuksesta ei ollut vielä tietoakaan, kun nykyisen yrittäjän Esa Salmeskarin isä Väinö Salmeskari aloitteli yritystoimintaa Isosaaren navetassa. Käsistään näppärälle, aiemmin kyläseppänä toimineelle Väinölle erilaisten maataloustuotteiden kehittely ja valmistaminen sujui luonnostaan. Aluksi yritys valmisti erilaisia maatalouskoneita kuten perunanlajittelijoita, juurikasleikkureita ja latohankoja ja laajensi myöhemmin tuotevalikoimaansa lavanostimiin, poikkiharavoihin ja paalikuormaimiin.
Uusi suunta yritystoiminnalle
Yritystoiminta kasvoi ja vuonna 1986 yritys saapui tienhaaraan, jossa piti tehdä ratkaisuja. Toinen haara johtaisi maatalouskonevalmistustoiminnan jatkamiseen ja toinen kokonaan uuteen maailmaan, alihankintakoneistukseen. Isä Väinö oli jäämässä eläkkeelle ja Esa päätti aloittaa yrityksessä uuden suunnan: Jatkossa pajassa tulisi olemaan vain NC-koneita ja maatalouskoneiden valmistaminen lopetettaisiin.
– Alanvaihdoksen myötä syntyi myös päätös, että nyrkkiä suurempaa kappale ei tehdä. Johtoajatuksena on ollut alusta alkaen vahva automaation osuus tuotannossa, kertoo Esa Salmeskari yrityksen toimitusjohtaja.
Tällä hetkellä tuotanto rullaa 11 CNC-koneen voimin. Enempää ei tiloihin mahdu. Tarpeen tullen koneita uusitaan ja vanhoista luovutaan. Ajatuksena on kuitenkin pitää perheyrityksen toiminnan koko nykyisellään ja palvella olemassa olevia asiakkuuksia hyvin.
– Meille on tärkeää, että asiakkaat ovat tyytyväisiä. Pitkät asiakkuudet pohjautuvat laatuun ja toimitusvarmuuteen. Meillä on lisäksi hyvä porukka töissä, joihin voi luottaa kuin kiveen ja homma hoituu, kertoo Esa.
Yrityksen asiakaskunta koostuu neljästä suuremmasta toimialasta: voimansiirto-, sähkö-, it- ja hydrauliikkateollisuudesta sekä muutamasta pienemmästä asiakkaasta lähialueella. Tässä piilee myös vakaan toiminnan viisaus, jonka Esa oppi lapualaiselta yritystutkija Juha Ilanderilta.
– Juha sanoi, että firmalla pitää olla niin kuin pannun jalat, että jos yksi katkeaa, niin ei koko firma mene nurin. Se oli hyvä ohje ja siten mekin olemme hajauttaneet toimintoja vähän eri teollisuuden aloille, havainnollistaa Esa.
Star pitkäsorvausutomaatit- uudesta konemerkistä nopea apu tuotantoon
Salmeskarilla valmistetaan koneistuskappaleita, halkaisijaltaan 3-41 mm, suoraan tangosta monikaraisilla sorvausautomaateilla tai pitkäsorvausautomaateilla, joissa on makasiinitankolaitteet. Lisäksi koneistuskappaleita, halkaisijaltaan 40-300 mm, tehdään robottisoluilla saha- tai takoaihioista sekä pystykaraisella koneistuskeskuksella, jossa on ohjelmoitava jyrsivä jakopää. Tämän konekomppanian jatkoksi Salmeskari investoi kahteen uuteen Star -pitkäsorvausautomaattiin. Koneet ovat Starin suosituimpia pitkäsorvausautomaatteja, joissa on monipuoliset työstömahdollisuudet. Esimerkiksi pitkien reikien poraus sekä monipuolinen takatyöstö.
– Star on meille uusi konemerkki, vaikka pioneeri alallaan onkin. Meillä on ennestään hallissa Citizenin pitkäsorvausautomaatteja. Päädyimme kuitenkin uuteen merkkiin, koska tarve oli akuutti ja Star tarjosi koneita lyhyellä toimitusajalla. Lisäksi Starin koneissa oli sellaisia ominaisuuksia, joita tarvitsemme: lastunkatkaisutoiminto, korkeapaineyksikkö ja teränvalvonta. Näiden valmiuksien myötä sen voi antaa yölläkin ajaa miehittämättömänä. Meille tämä lastunkatkaisutoiminto on ehdoton varuste, sillä koneistamme vaikeasti lastuttavia metalleja, jolloin lastua tulee vaikka kilometri, eikä se muuten katkea. Meillä on kymmenien vuosien kokemus koneistuksesta, joten tiedämme mitä ominaisuuksia koneelta tarvitaan, kertoo Esa asiantuntevasti.
Kuvassa: vas. Esa Salmeskari, Starin edustaja Dennis Reiser ja Starin kotimainen edustaja Mauri Kautto, Evomax Oy
Onnistunut toimitus tuotannon pelastajana
– Itse konetoimitus Starin kanssa meni todella hyvin. Muilla oli pitkät toimitusajat, mutta Starilta löytyi kaksi konetta lyhyellä toimitusajalla, mikä pelasti meidän tuotantomme. Koneet ovat pyörineet nyt tässä muutaman viikon. On hirvittävän tärkeää, että kone toimii kuten on luvattu ja siinä aikataulussa, mitä luvattu. Toisenlaisistakin toimituksista on tullut kokemuksia valitettavasti. Kyllä tässäkin vähän epäilin, että mitenköhän tulee käymään, mutta toimitus piti paikkansa, naurahtaa Esa.
Mukana konekaupassa oli Starin kotimainen edustaja Evomax Oy. Evomax toimittaa metallin työstöteknologioihin Starin lisäksi mm. Spinner ja Parpas -työstökoneita. Evomaxin tarjoamassa on myös kattavat automaatioratkaisut, joilla kaikkiin koneisiin voidaan toteuttaa myös miehittämätön työstö.
Kommentoi aihetta...